Historiikki: Varamiespalvelusta VMP Groupiksi
1988
Varamiespalvelu sai alkunsa vuonna 1988, kun yrittäjät Mauno ja Riitta Savolainen (kuvassa alla) avasivat ensimmäisen toimipisteen huhtikuussa 1988 Turkuun. Toiminta aloitettiin aikana, jolloin Suomessa vallitsi työvoimapula. Henkilöstötarve painottui aluksi rakennustoimintaan ja tätä sivuavaan teollisuuteen. Yrityksen toiminnan perustamisesta saakka oli selvää, että asiat hoidetaan vastuullisesti niin työntekijöiden, työnantajien kuin työnantajajärjestöjenkin suuntaan.
1989
Perustettiin palvelualueet Helsinkiin, Lahteen, Ouluun ja Tampereelle. Alusta lähtien asiakaskontaktit ja vuokratyöntekijöiden rekrytoinnit hoidettiin paikallisesti, mutta palkanlaskenta, laskutus ja muu taloushallinto keskitettiin yhteen paikkaan eli Turkuun.
1991–1995
Alansa edelläkävijänä ja tarkasti lakeja noudattavana yrityksenä Varamiespalvelu kasvoi nopeasti. 90-luvun lama oli koettelemus, mutta samalla myös voimakkaan uudistumisen aikaa. Vaikeudet käännettiin voitoksi ja vuonna 1994 alkoi uusi nousu, kun yritys suunnitteli uusiksi koko palvelukonseptinsa. Vuokrahenkilöstön käyttö alkoi lisääntyä räjähdysmäisesti eri toimialoilla. Laajenemisen hallitsemiseksi Varamiespalvelu päätti luoda franchisekonseptin alan ensimmäisenä yrityksenä.
Vuosi 1996: Varamiespalvelun franchising-konsepti on valmis.
1997
Ensimmäiset franchiseyrittäjävetoiset palvelualueet avattiin Jyväskylään, Lahteen, Vantaalle ja Espooseen ja sen jälkeen toiminta laajentui Suomessa nopeasti koko maan kattavaksi.
1999
Det Norske Veritas (DNV) myönsi Varamiespalvelulle koko ketjun kattavan laatusertifikaatin, joka päivitettiin myöhemmin vastaamaan ISO 9001:2008 -laatusertifikaattia. Laatujärjestelmä ohjaa ja kehittää jatkuvasti koko ketjun toimintaa ja sitä valvotaan sekä sisäisin että DNV:n suorittamin ulkoisin auditoinnein.
2000
Varamiespalvelu-Yhtiöt oli aluksi jäsenenä Palvelutyönantajissa, mutta vaihtoi kesällä 2000 työnantajaliitoksi silloiseen TT:hen ja nykyiseen EK:n alaiseen Palvelualojen Työnantajat PALTA ry:hyn. Yrityksen toiminnan perustavoitteita on alusta asti ollut työmarkkinoiden eri osapuolten välinen toimiva, kaikkia osapuolia hyödyttävä yhteistyö. Jo ennen työehtosopimuslain voimaantuloa Varamiespalvelu solmi useiden ammattiliittojen kanssa yhteiset työehtosopimukset ja työsopimusmallit, joiden avulla varmistettiin, että henkilöstövuokrauksessa toimittiin vastuullisesti työntekijöitä kohtaan. Varamiespalvelu edesauttoi toiminnallaan koko alan pelisääntöjen uudistumista.
Logoja vuosien varrelta.
2003
Varamiespalvelu nousi alan markkinajohtajaksi Suomessa liikevaihdon mukaan mitattuna. Kasvava yritystoiminta loi hyvän pohjan myös yhteiskunnallisen toiminnan eteenpäin viemiselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Suomalaisen urheilun sekä kulttuuri- ja taide-elämän tukeminen on kuulunut olennaisesti yrityksen yrityskulttuuriin perustamisvuodesta lähtien. VMP onkin toiminut suomalaisen urheilun monipuolisena yhteistyökumppanina toimien vuosien varrella yhteensä 40 eri urheilulajin kumppanina. Varamiespalvelun Salon paikallisyrittäjä Mari Äikää valittiin Suomen parhaaksi franchiseyrittäjäksi.
2004
Ensimmäinen Viron palvelualue aloitti toimintansa Tallinnassa. Nykyään toimintaa on kolmella eri paikkakunnalla. Vuoden aikana avattiin kaikkiaan 14 uutta Varamiespalvelun palvelualuetta. Lisäksi Riitta ja Mauno Savolainen valittiin EOY (Entrepreneur of the Year) kilpailun finaaliin yhtenä Etelä- ja Keski-Suomen kolmesta parhaasta kasvuyrittäjästä.
2005
Varamiespalvelu-ketju saavutti ensimmäisenä alan toimijana Suomessa yli 100 miljoonan euron liikevaihdon. Suomen Franchising-Yhdistys valitsi ketjun Suomen parhaaksi franchiseketjuksi.
2007
Vuonna 2007 Varsinais-Suomen Yrittäjät palkitsivat Varamiespalvelun Maakunnallisella Yrittäjäpalkinnolla.
2008
Käynnistettiin toiminta yritysoston kautta Ruotsissa ostamalla paikallinen henkilöstöpalvelualan yritys Prima Bemanning AB, jolla oli ostohetkellä kuusi palvelualuetta. Saman vuoden keväällä käynnistettiin toiminta myös Espanjassa.
2009
1990- ja 2000-lukujen taitteessa yritys laajentui maan kattavimmaksi henkilöstöpalvelualan toimijaksi. Laajan maantieteellisen levinneisyyden tavoitteena oli varmistaa, että eri puolilla Suomea oli mahdollista palvella työntekijöitä ja asiakkaita paikallisesti. Ketjuun kuului vuoden lopussa 52 palvelualuetta, joista Suomessa oli 39, Ruotsissa 9, Virossa 3 ja Espanjassa 1. Franchiseyrittäjiä oli 23, jotka vastasivat kaikkiaan 33 palvelualueen toiminnasta. Pilottiyrityksiä oli yhteensä 11, joissa oli yhteensä 19 palvelualuetta. Ketjun palvelualuemäärä oli suurimmillaan 69 kpl keväällä 2009, mutta vuonna 2009 suljettiin toimintojen keskittämisen yhteydessä 17 palvelualuetta. Varamiespalvelun Mikkelin paikallisyrittäjä Tarja Honkanen valittiin Suomen parhaaksi franchiseyrittäjäksi. Laatusertifikaatti täydentyi Det Norske Veritaksen myöntämällä ISO 14001:2004 -ympäristösertifikaatilla.
2010
Uudelle vuosikymmenelle siirryttäessä oli tullut jälleen muutoksen aika. Työmarkkinat olivat murroksen edessä ja aika vaati uudenlaista henkilöstöpalvelualan toimijaa. Varamiespalvelu päätti vastata muutokseen. 16. huhtikuuta alan vakiintunein brändi sai uuden nimen ja ilmeen: Varamiespalvelu-Yhtiöistä tuli VMP Group. Perinteikäs brändi haluttiin uudistaa vastaamaan yrityksen identiteettiä. Uusi VMP tarjoaa yrityksille pitkäjänteistä kumppanuutta sekä kokonaisvaltaista henkilöstöosaamista. Työnhakijoille on tarjolla työ- ja uramahdollisuuksia elämän eri tilanteisiin.
Myös väestön ikääntyminen ja teollisten työpaikkojen vähentyminen ovat esimerkkejä nykypäivän työelämän haasteista. Näihin haasteisiin VMP päätti vastata ostamalla vastuullisesti ulkomaista vuokrahenkilöstöä Suomeen välittävän Workcontrol Oy:n. Nyt VMP:llä on maaorganisaatio ja kaksi toimipistettä Romanissa.
VMP:n kautta on työllistynyt vuosien varrella yli 120 000 henkilöä. Yritys on kasvanut reilussa kahdessakymmenessä vuodessa paikallisesta pientoimijasta kansainväliseksi konserniksi. Vuonna 2010 VMP Groupin kokonaisliikevaihto oli 101 miljoonaa euroa ja yritys työllisti yli 14 000 työntekijää yli 4 000 eri asiakasyritykseen. Toimintaa on 55 paikkakunnalla Suomessa, Virossa, Ruotsissa ja Romaniassa.
2011
VMP Groupin Kouvolan paikallisyrittäjä Kirsi Lantta valittiin Suomen parhaaksi franchiseyrittäjäksi. VMP jatkaa henkilöstöpalvelualan suunnannäyttäjänä. Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä työelämän tärkeintä voimavaraa – ihmistä. Me rekrytoimme, luomme urapolkuja, tarjoamme ulkoistuspalveluita, koulutamme ja välitämme eri alojen ammattilaisia. Me tunnemme työelämän yli 20 vuoden kokemuksen perusteella.
Vastuullisuus kaikessa toiminnassa on myös uudistuneen yrityksen kantava arvo. Urheiluyhteistyössä tämä näkyy mm. niin, että kumppanuudet ovat jakautuneet lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen ja mahdollistamiseen sekä suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseen. Vammaisurheilun tukemiseksi on luotu Team Voimavara. Vuosien varrella myös lukuisat kulttuuritapahtumat ja -toimijat ovat saaneet kaivattua tukea tapahtumajärjestelyihin. Lisäksi VMP:llä on hyväntekeväisyyskohde Tansaniassa Mwikan kylässä yhteistyössä Kangasalan Projektilähetyksen kanssa.
Tärkeintä on kuitenkin hyvinvoiva henkilöstö sekä tyytyväiset työntekijä- ja yritysasiakkaat. Haluamme auttaa yrityksiä ja yksilöitä menestymään.
2012
Huhtikuussa Heimo Hakkarainen aloitti VMP Groupin toimitusjohtajana. Vuoden aikana markkinaosuus kasvoi palvelualoilla ja kansainväliset henkilöstöratkaisut palvelivat entistä useampaa asiakasyritystä. Vuonna 2012 VMP Group, palvelualueverkostoltaan valtakunnan laajin henkilöstöpalvelualan konserni, teki liikevaihtoa 87 miljoonaa euroa ja työllisti lähes 12 000 työntekijää 3 000 asiakasyritykseen.
Vammaisurheilun tukemiseksi luotu VMP:n Team Voimavara venyi huippusuorituksiin vuoden 2012 aikana kirkkaimpana kruununaan ratakelaaja Leo-Pekka Tähden 100 metrin Paralympiakulta Lontoossa.
Lähdimme vuoden 2012 syksyllä mukaan Nuorten hyväksi -kampanjaan pääyhteistyökumppaniksi, sillä nuorten tukeminen on meille tärkeää ja arvojemme mukaista toimintaa. Yrityksenä olemme työelämän näköalapaikalla ja voimme konkreettisesti vaikuttaa asioihin. Olemmehan nuorille usein se ensimmäinen oikea työpaikka, portti työelämään. Roolimme nuorten työllistäjänä on vahva, sillä yli 40 prosenttia työntekijäasiakkaistamme on alle 25-vuotiaita. Kampanjan aikana aiomme tehdä suuria ja pieniä arkipäivän tekoja, joilla työllistämme, rohkaisemme ja tuemme nuoria. Tehdään hyviä uutisia yhdessä!